You are here

Kaupungit kansainvälistyvät Kuntamarkkinoilla 13.9.2018

Edited on

06 September 2018
Read time: 1 minute

Kansainvälistyminen kuuluu kaupunkikehittämisen kärkiteemoihin ja sen merkitys kasvaa. Siksi kaupunkien kansainvälinen toiminta on esillä myös vuoden 2018 Kuntamarkkinoilla. Seminaarin otsikko on ”Kaupunkien kansainvälisen ja EU-toiminnan edistäminen” ja se järjestetään torstaina 13.9.2018 klo 13:30–14:15, Helsingissä Kuntatalon salissa A3.23.

dep board

Kuntaliiton selvityksen mukaan kaupunkien kansainvälinen ja EU-toiminta on lisääntynyt ja terävöittynyt sisällöiltään. Käytännössä kansainvälistyminen tapahtuu erilaisten verkostojen avulla. Niissä vahditaan etuja ja vaikutetaan, vaihdetaan tietoa ja kokemuksia sekä kehitetään osaamista vertaisoppisen avulla.

Kuntamarkkinoilla järjestettävässä seminaarissa pureudutaan näihin teemoihin kolmen puheenvuoron virittelemänä. Ensimmäisenä esiintyvän Olli Maijalan (YM) aiheena on Euroopan Unionin Urban Agenda. Toiseksi Timo Hirvonen (Suomen URBACT-yhteystaho) pohtii kaupunkien kansainvälistymistä EU:n URBACT-ohjelman viitekehyksessä. Kolmannessa puheenvuorossa Kauko Aronen (Kuntaliitto) esittelee ja kommentoi aihepiiriä käsittelevää Kuntaliiton selvitystä.

Kuntamarkkinoiden www-sivut ja ilmoittautuminen: http://kuntamarkkinat.fi/

Kuntaliton selvitys kaupunkien kansainvälistymisestä: http://shop.kuntaliitto.fi/product_details.php?p=3486